25 Feb 2015

Space neon brothers ♥

Kuinkas teillä on hiihtolomat sujuneet? Meillä, kuten blogin hiljaisuudestakin näkyy, on ollut kiireistä aikaa taas kerran. Opiskeluni ovat edenneet hitaanlaisesti, kun harjoittelupaikkoja ei ole, joten olen joutunut paikkaa odoittamaan jonkin aikaa. Nyt sain viime viikolla vihdoinkin paikan ja ensi viikolla aloitan sitten kunnolla, kunhan koulupäivät on ensin alta pois :).

O sairastui myöskin vesirokkoon 2,5 viikkoa D:n jälkeen, eli aika kauan kesti, mutta vihdoin tuli. Paljon oli näppylöitä ja yhtenä päivänä kuumetta, joten meni kyllä erittäin hyvin molemmilla.

Nyt hiihtolomalla otetaan rennosti, sen kummempia suunnitelmia ei ole. Huomenna saatetaan mennä hiihtokouluun ja illalla kaverin luo. Tänään kävimme täydentämässä kirppispöytääni, jonne on mennyt ja on menossa paljon tavaraa vielä reilun viikon ajan. Kannattaa siis käydä tsekkaamassa Into- kirppis Ylöjärvellä ;). 

Ja jotta otsikko saa nimensä veroista sisältöä, niin tänään ollaan ulkoiltu lumikasoissa. Kovin paljoa ei tuolla uskalla kävellä, kun on tosi liukasta suurilta osin, mutta lumikasat ovat helppoja "kohteita". O, vaikka ei kovasti olekaan kasvanut, on kuitenkin tarvinnut uuden toppahaalarin ja tilasin aleista hänelle tuon Space neon- värisen Polariksen. Kun haalareiden värit tulivat julki, en tykännyt yhtään tuosta väristä. Löysin kuitenkin aiemmin jo D:lle nuo toppahousut ja ihastuin väriin kovasti. Nyt en voi olla värivalintaan tyytyväisempi ja kieltämättä ensi talveksi ostettu Blueprint- haalari on kovin tumma tämän rinnalla ;). Jos tuo mini jatkaa hidasta kasvuaan, niin tämä 86cm menee vielä seuraavanakin talvena!

D:llä on takkina Molon Hassel, joka on ollut aivan mieletön! Meillä on myös saman "sarjan" housut, eli Hoverit ja täytyy kyllä kehua molempia maasta taivaisiin. Käyttöä on tuolla eskarilaisella paljon ja kulutusta kovasti, mutta toistaiseksi ei kummissakaan mitään käytön jälkiä tai muuta kulumaa. Toivon kovasti että menisi vielä ensi talvenkin, kun olisi ekalla luokalla todella hyvä puku. Nuo vihreät housut ovat 128 ja niidenkin uskoisin vielä ensi talvena mahtuvan.

Meillä on kevätvaatteetkin kenkiä lukuunottamatta valmiina, joten postausta niistäkin tulossa piakkoin!

7 Feb 2015

No touch!

Nyt on taas sellainen vuodenaika, jolloin on paljon erilaisia pöpöjä liikkeellä. Vatsatautia, kuumetautia, influenssaa, vesirokkoa, kihomatoja jne...Meidän poikien tarhassa on ainakin nyt kuumetta ja flunssaa liikkeellä, sekä yksittäistapauksia vesirokkoa ja vatsatautia. Me olemme tässä parisen viikkoa testanneet Dettolin No touch- saippuoita, jotka siis ovat automaattisessa pumppupullossa. Annostelussa ei siis tarvitse käsin koskettaa pulloa, vaan laite tunnistaa käden ja antaa siihen sopivan määrän saippuaa.

Me saimme kaksi annosteluastiaa sekä 7 saippuapulloa. Aiemmin meillä oli jo yksi No touch- saippua, jonka mies kauppareissulla oli bongannut ja ostanut. Meidän "omassa" on kuosina Planes- elokuva, joten on erityisen mieleen pojille. Nyt meiltä siis löytyy automaatti sekä WC:stä, kylppäristä että keittiöstä.

Nämä ovat meillä olleet todella hyviä ja kovassa käytössä. Me ei olla koskaan oltu mitään kovia käsienpesijöitä, silloin kun on likaiset ym, mutta näinä aikoina kun pöpöt jyllää. niin on hyvä käsiä pestä useammin. 
O:n pyllyä kun tulee vielä pestyä ja useasti pesemme sen saippualla, niin tuo automaatti on todella kätevä etenkin jos kädet ovat likaantuneet pesemisessä kovinkin. 
Automaatti toimii siten, että käsi laitetaan tuohon alle ja sensorit sen tunnistaa ja antaa sopivan määrän saippuaa, Keittiössä meillä on sitruunan tuoksuinen saippua, jonka ansiosta myös mm. valkosipulin hajut ym. lähtevät hyvin käsistä pois.
Paketin mukana tuli myös Dettolin antibakteerinen käsien desifiointigeeli, joka etenkin nyt on ollut käytössä paljon. 
Dettolin sivuilta löytyy vielä lisätietoa tuotteesta, tässä kuitenkin sivuilta pieni info tuotteesta:

"Dettol No-Touch-käsienpesujärjestelmä on automaattinen saippua-annostelija, joka auttaa vähentämään käsistäsi miljoonia bakteereja, joita niihin kulkeutuu päivän aikana. Se havaitsee kätesi ja annostelee saippuaa automaattisesti, joten se sopii erinomaisesti sekä WC-tiloihin että keittiöön.
Käsien pesu on yksi tärkeimmistä keinoista, jonka avulla sinä ja lapsesi voitte pysyä kaikin puolin terveinä. Dettol No-Touch-käsienpesujärjestelmä on helppokäyttöinen ja tekee käsien pesusta täysin automaattisen hyvän tavan – koko perheelle. Käsisaippua on hygieenien ja torjuu sen vuoksi bakteereit erittäin tehokkaasti."
Meillä on tosiaan toiminut laitteet toistaiseksi kuten pitää ja lapset innostuneet pesemään käsiä Dusty- saippualla. Pyllypesuun minusta parempi juurikin tämä automaatti, kuin pumppupullo ja keittiössäkin auttaa, jos on vaikka kädet taikinassa tai on juuri käsitellyt esim. lihaa :). 
Onko teille tällainen saippua-automaatti tuttu tuote? 

2 Feb 2015

Big Hero 6


Nyt on ihan pakko vinkata aivan superhyvästä leffasta, nimittäin Disneyn uudesta Big Hero 6:sta! Me kävimme D:n kanssa katsomassa tämän lauantaina ja oli kyllä niin erilainen ja aivan ihana kertakaikkiaan! Elokuvassa on hieman surullinen, mutta erittäin hyvä tarina ja se on kerrottu hyvin. Pääosassa on 14- vuotias poika Hiro ja tämän veljen rakentama terveysrobotti Baymax. Lisää infoa löytyy Finnkinon nettisivuilta ja latasin tähän postaukseen myös trailerin! Käykää ihmeessä katsomassa! :)